Hukun oman syvän kuiluni pohjalle, jossa vettä voi hengittää kunnes on tarpeeksi syvällä. Kävelen synkällä metsätiellä ja pelkään vastaantulijoita. Mutta sitten, pelko muuttuu toivoksi ja on vain yksi joka ymmärtää. Harhakuvitelmia toisesta maailmasta. Maailmasta jossa värit ovat kirkkaampia ja aurinko tanssii kanssani öisin. Miksi ne aina sanoo jos ei ne tarkoita? Anna minun olla värikäs tänään. Toinen maailma haihtuu ja palaan takaisin todellisuuteen. Vieläkin kävelen samaa tietä, toivoen, että joku vihdoin tulisi vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti